Nirvana

Tahdon maalata paratiisin, joka aukeaa silmien eteen, jotka kuuluvat rakkaimmalleni. Ojentaa hänelle vanhan ja ruosteisen avaimen, jota olen kantanut kaulallani. Johdattaa hänet villiköynnösten peittämän portin luokse, mihin pääsee kulkemalla kiemuraista polkua sammalmetsän läpi. Ovi on hirvittävän raskas ja lukossa sisäpuolelta niin pitkään, kunnes muinainen taika raukeaa. Taian raukeamiseen tarvitsen erään tietyn ihmisen kättä, mutta en voi kertoa enempää. Minun on mentävä pian ennen kuin hän huomaa. Katsos, kun olen luvannut sisarelleni, etten jätä häntä enää. Hän on hyvin omistushaluinen, eikä pidä muukalaisista - saatika sitten miehistä tai rakastetuista. Mutta en minä pääse hänestä eroon. Usko minua, kun sanon, että hän tietää mistä naruista vetää. Nyt on jo kiire! Kerron toisen kerran siitä paikasta, mikä odottaa portin toisella puolella. Jos sitä nyt voi paikaksi kutsua..

Jänis

Olenpa tässä joskus sellaisenkin asian pannut merkille, että monilla perfektionisteilla on taipumusta masennukseen tai johonkin muuhun mielenterveysongelmaan. Olen tavannut ja tuntenut monia sellaisia. Uskallan väittää, että heillä lähes poikkeuksetta on ollut jokin sellainen voimavara joka on auttanut, tai edes jalka tai mikä hyvänsä sellaisen oven välissä, joka todennäköisesti tulisi johtamaan heidät vielä pitkälle elämässään. He eivät kenties itse vain huomaa sitä, mitä on heidän edessään. Minun tekisi joskus mieleni vain "ravistaa" ja sanoa: "Hei, sinulla on ainakin tämä asia, minkä osaat ja voit purkaa siihen traumasi ja energiasi." Vaikka on tyypillistä (anteeksi yleistäminen jälleen kerran), että perfektionistit panostavat moneen muuhunkin kuin yhteen asiaan tai taitoon.

Mutta masennustakin on varmaan monenlaista. Toisilla se todellakin on sairaus, kun taas toisilla se ainakin osittain on seurausta siitä, että on huomannut olevansa taidoiltaan ja kaikin puolin keskiverto ihmisenä. Ymmärrän hyvin, että siitä alkaa noidankehä, johon ei löydy niin minkäänlaista ulospääsyä. Joku maailmanparantaja tai hyväntekijä aina silloin tällöin yrittää uskotella, ettei kukaan ole seppä syntyessään ja liirumlaarumlaa, mutta turha siinä toisen on yhtään mitään jankuttaa kun on mikä on. Mistäs sitä voi tietää, sanooko se saman kaikille muillekin automaattisesti, joita se yrittää auttaa? Eihän se voi tietää, miten on asioiden todellinen laita, kun se ei ole "autettavan" kengissä asunut. Niin lujaa kuin hyväntekijän sanoihin yrittääkin välillä keskinkertainen uskoa, totuuden tietää aina itse sisimmässään.

No, tästä tuli nyt vähän tragikoominen pakina. Olen tapojeni orja, kuten tunnettua. Loppukevennykseksi allekirjoittanut voisi kertoa lähes hengellisestä kohtaamisestaan rusakon kanssa:

Jänö hyppeli iloisesti hautausmaalla.

Juuri, kun olin ennättänyt pohtimaan, mahtaisiko se olla jonkun reinkarnaatio, käänsi se minulle 

selkänsä ja alkoi kusta maahan.