häpeä;

Häpeän koko elämääni, ja sitä kuka olin ei edes niin kauan aikaa sitten,

kun vielä viitsin kirjoittaa elämästäni rönsyilevään tyyliin omilla kasvoillani.

Häpeän enemmän kuin sanat riittävät kertomaan.

Tiedän, että sen sijaan voisin yrittää kokea myötätuntoa myös muinaista itseäni kohtaan -

niin kuin tunnen suhteellisen helposti jopa niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat joskus satuttaneet minua. 

Kenenkään ei ole pakko uskoa sitä, mutta niin se todella on. Jos jotain osaan syyllisyyden tuntemisen 

lisäksi, niin toisen elollisen olennon nahkoihin asettumisen. Tunnen aina olevani joko väärässä 

tai vääränlainen, vaikka teeskentelisin olevani jotain muuta. Hän, joka kuvitteli lukevansa minua 

kuin avointa kirjaa, pettyisi pahan kerran ja keksisi tuhat vastalausetta tämänkin lauseen 

ensimmäiseen osaan. Vaikka ymmärrän kyllä hänenkin kantansa vallan mainiosti, sillä mitäpä 

muuta olen itsekään tällä elämälläni tehnyt kuin epäillyt itseäni. Mutta kai minun sitten pitäisi 

olla kiitollinen siitä, että joku näki minussa edes alkuun jotain muuta kuin virheen tai helpon kohteen.

Hävettää, että edes kuvittelin saavani jotain parempaa. Siitä hyvästä ansaitsenkin pilkanteon, että

olen erehtyväinen ihminen. Ansaitsen vielä vuosienkin päästä tapahtumista kantaa häpeää siitä, 

etten ollut

riittävän

hyvä.