Findustry Winterball 2017

17.2. järjestettiin Helsingissä Findustry Winterball, mikä on industrial/alternativemetal -festivaali.

Heräsin perjantaina hyvissä ajoin, jotta ehtisin vielä käymään suihkussa ja laittautumaan sekä pakkailemaan ennen lähtöäni. Silti minulle tuli niin kova kiire, etten ehtinyt kissaa sanoa ja munankuoretkin jäivät sitten kattilaan lojumaan. Tein meille oikein eväsleivät; niihin tuli levitettä, tofua, kananmunaa ja salaattia. Kissoille jätin riittävästi nappuloita ja raikasta vettä. Olimme myös sopineet vanhempieni kanssa, että he käyvät 1-2 kertaa perjantaista lauantaihin ruokkimassa kissoja, sillä tuntuisi ahdistavalta jättää kissat niin pitkäksi aikaa keskenään jos vaikka jotakin pääsisi sattumaan. Hiro kun on niin nuori ja tavallaan "arvaamaton" vielä.

Raahauduin vielä "polille" kaikkine kantamuksineni ennen kuin pääsimme lähtemään kohti Helsinkiä. Hoitaja kysyi minulta että olenko käynyt ostoksilla. Vähän ihmettelin sitä kysymystä, sillä vaikka minulla monta pienempää laukkua olikin, niin yhtäkään muovi-/paperikassia en kanniskellut. Kieltämättä tunsin itseni ihan kassialmaksi — pitäisi hankkia kunnollinen matkalaukkukin joskus! Ei tulisi selkä aina niin kovin kipeäksi jos olisi sellainen perässä vedettävä... Hoitajan tapaamisen jälkeen lähdin talsimaan kohti Matkakeskusta, jonka luona kumppanini minua jo odottelikin. Hänkin pääsi onneksi niin aikaisin töistä, että pääsimme lähtemään jo klo 15:30 bussilla.

Bussissa kuuntelin mm. tätä (ei esiintynyt festivaalilla!)

Onnibussissa oli ahdasta ja tukalaa alkuun — no, se tuskin on mitenkään yllättävä informaatio. Paranoidiset ajatukset meinaavat nousta pintaan aina, kun oma tila on jotenkin uhattuna. Melko nopeasti pystyin kuitenkin rentoutumaan, vaikka olinkin lähes sietokykyni äärirajoilla. Ihminen on yllättävän sopeutuvainen eläin! Loppumatkasta kuuntelin In Strict Confidencea kuulokkeilla ja katselin bussin ikkunasta upean syvää violettia taivasta, jota pikimustat puut reunustivat. Vähitellen, lähestyessämme määränpäätämme ilmaantuivat ensimmäiset kaupunginvalot — ensin niitä oli vain muutamia siellä täällä kunnes ne moninkertaistuivat — niitä katsellessani alkoi vatsassani jännitys kipinöidä tulikärpästen lailla.

Perille saavuttuamme poikkesimme Kampissa hankkimassa vähän iltapalaa: mm. Lindtin tummasuklaata minulle satunnaiseen mielitekoon. Harvoin vastaavassa tilanteessa malttaa herkutella suklaalla, kun on edessä jotain niin jännää kuin tuolloin! Minua piti vähän jopa hoputtaa valitsemaan, kun en yhtään muistanut että hotelliin piti kirjautua johonkin tiettyyn aikaan mennessä. Kaiken lisäksi kumpikaan meistä ei tiennyt tarkkaa reittiä hotellille, joten vähän aikaa pyörimme siinä Kampin ja Finnkinon välissä kuin puolukat persiissä (ollaan myö ihan maalaisia). Kysyimme lopulta joltain ulkomaalaiselta pariskunnalta oikeaa tietä hotellille, joka ei todellakaan ollut kaukana.

Saavuimme hotelli Helkaan. Mielessäni jännitin vähän minkälaisen huoneen olimme varanneet — olisiko se parempi kuin se missä yövyin, kun kävin katsomassa Solar Faken keikkaa? Huoneeseen päästyämme yllätyin positiivisesti, sillä huone oli raikas, siisti, kotoisa ja kompakti. Sain vasta silloin kuulla, että Helka on neljän tähden hotelli. Eli vastasi kyllä mainiosti tarpeitamme! Ehkä melkein vähempikin olisi riittänyt, kun emme ehtineet kauheasti siellä hotellihuoneessa hengailemaan. ;) Piste iin päälle oli varmaan oma teepiste huoneessa. Vaikka olihan sellainen mm. hotelli Marskissakin tottakai, mutta ainahan se on piristävä lisä! Minibaaria ei sen sijaan ollut tällä kertaa, mutta eipä sieltä olisi varmaan mitään raaskinut tarvinnut ottaakaan.

Mutta hypätäänpä nyt takaisin illan päätarkoitukseen eli Findustryyn. Kävin hotellilla pikaisessa suihkussa ja katselin vähän aikaa tv:ta sängyssä samalla, kun toinen laittoi hiuksiaan ja alkoi asetella mustia piilareitaan paikoilleen. Itselläni oli jo meikki valmiina, niin ei tarvinnut muuta kuin vähän viimeistellä lopputulosta. Ehdin myös rauhassa juomaan teen ja syömään muutaman palan suklaata. Autoin välillä kumppaniani hiusten stailaamisessa ja meikkasinkin hänet mielelläni. Tunnelma oli korkealla jo tässä vaiheessa iltaa. Kello oli 22:40 kun lähdimme hotellihuoneesta kohti Bar Bäkkäriä, joka muuten sijaitsee kirjaimellisesti Helkan naapurissa.

Baarissa olin alkuun hyvin jännittynyt, niin kuin aina sosiaalisissa ja julkisissa tilanteissa. Olin kuitenkin innoissani tulevista musiikkiesityksistä ja siitä, että tunsin kerrankin edes jossain määrin kuuluvani "kalustoon". Tarkoitan sillä lähinnä yhteenkuulumisen tunnetta samanhenkisiä vaikutteita tyylillisesti ja musiikillisesti ammentaviin ihmisotuksiin. Toki sellainen minussa asustava yksinäinen susi tai varjo ei poistunut sielläkään omille teilleen, mutta olin sen kanssa huomattavasti enemmän sujut kuin yleensä. Keskityin siellä kuitenkin enemmän musiikkiin kuin muihin ihmisiin, koska nimenomaan musiikin vuoksi siellä oltiin.

Unzyme

Katsoin Unzymen keikan tanssilattian reunalla seisten. Ympärillä huojui ihmisiä musiikin tahtiin, kun itse keskityin vain katselemaan/kuuntelemaan. Keikka näytti ja kuulosti hyvältä. Joukossa oli myös biisejä, joita en ollut aiemmin kuullut. Laulajan ääni toimii mielestäni parhaiten, kun hän laulaa matalalta ja pehmeästi. Mistä  erityisesti heidän livekeikoissaan pidän on kuitenkin se, että laulussa on selvästi tunnetta mukana ja se, että bändin jäsenet selvästi välittävät toisistaan. Unzymen soittajat vaikuttavat muutenkin harvinaisen aidoilta ja sydämellisiltä tyypeiltä! Tykkään myös niistä valkoisista labratakeista, grrrrrrr. :3 Seuraavan kerran menin tanssilattialle, kun Blastromen esiintyi. Se oli minulle täysin uusi tuttavuus. Ehkä ns. sähköisempää musiikkia kuin mihin olen tottunut, vaikka elektroninen mieltymyksiini lukeutuukin. Livenä näytti ja kuulosti lähes epätodelliselta — positiivisessa mielessä! Tunnelma nousi kattoon näiden alienpukuisten (vai -sukuisten) soittajien esiintyessä.

Blastromen. Kuva ei tee oikeutta!

Mutta VAC eli Velvet Acid Christ oli se, mikä meidät ajoi Helsinkiin juuri silloin. Se saapui tänne USA:sta ehkä ensimmäistä ja viimeistä kertaa, sillä täällä soittaminen on ilmeisesti jotenkin kalliimpaa ja tilausta on vähemmän. Tanssilattia oli kuitenkin täpötäynnä ja piti vähän nähdä vaivaa, jotta pääsimme ihan lavan eteen (vaivihkaa mutta kohteliaasti tietenkin). Musiikki meni luihin ja ytimiin, enkä enää muistanut ujostellakaan (hihihihhihih). En osaa oikeastaan sanoa enempää, kun musiikkia on niin vaikea kuvata sanoin. Kumppanini odotti VACin näkemistä enemmän kuin minä, sillä hänelle se on ollut niin tärkeä bändi jo ihan nuoresta lähtien.

Kello alkoi lähestyä muistaakseni viittä aamuyöllä, kun sain viimein kallistetuksi pääni tyynyyn. Uni tuli kyllä nopeasti, mutta seuraavana aamuna ei ollut aikaa paljon tuhistakaan. Me hölmöt missattiin aamupala, kun ei millään päästy sängystä ylös hyvissä ajoin ennen yhtätoista. Silti yöunet jäivät aivan liian lyhykäisiksi. Lauantaipäivänä ei ollut kauhean mukavaa hortoilla kasseineni ja kamppeineni Helsingin keskustassa unen ja valveen rajamailla, orastavan vatsataudin kytiessä elimistössä. Meinasin muutamaan otteeseen saada paniikkikohtauksen keskellä Kamppia. Onneksi löysimme sohvarykelmän, vaikka sielläkin oli kyllä vähän turhan ahdasta. Paniikin laukaisija on juuri tuijottavat ihmiset ja tuollainen jättimäinen ostoskeskus on helvetillinen paikka siinä olotilassa. Jossain vaiheessa piti kuitenkin nousta siitä, kun oli pakko saada raikasta ilmaa ennen bussiinmenoa. Emme ehtineet edes syödä mitään kunnollista.

Seuraavat pari päivää menivätkin sitten kotona sängyn pohjalla oksutaudissa. Mutta vaikka se luultavasti tulikin Kampin pisteeltä ostamani leivän majoneesista, niin en valita. Saman hinnan maksaisin uudestaankin tuosta reissusta!